sunnuntai, 12. helmikuuta 2012

Eihän se tietenkään yhteen jäänyt..

..meinaan tokokokeiden määrää. Kisakuume senkun kasvaa kasvamistaan, tekisi mieli kisailla enemmän ja enemmän vaan.

Eilen suunnattiin tosiaan Emmin ja tyttöjen kanssa kotikisoihin Kotkaan. Viikko sitten nautittiin lämpimästä hallista, nyt olikin sitten kivasti pakkasta ja kylmä halli.. Onneksi on turkikkaat koirat. Pakkanen ei ollut ainoa asia, jossa totesin että onni on turkillinen koira. Ennen meidän paikkamakuuta, edellisestä paikkamakuuryhmästä suorastaan ampui koira Tinkan kimppuun, onneksi selvittiin säikähdyksellä eikä Tinkakaan tuumannut mitään episodista. Onni onnettomuudessa siis. :)

Ensin oli Ilonan vuoro. Tuntui että Ilona otti enemmän stressiä tapahtuneesta kuin Tinka. Jostain syystä, oli se sitten tuo episodi tai mikä tahansa muu, niin Ilona päätti lähteä paikkamakuusta heti Emmin perään.. Vähän harmitti, mutta treeniä vaan lisää. Hyppy se vaan tökkii Ilonan kohdalla, vaikka treenatessa se tuntuu suhteellisen varmalta. Mutta tämänkin suhteen vaan lisää treeniä. Muutoin Ilonan vire ja työskentely oli todella hyvää, vaikka se ei halleista oikein pidäkään.

Ilonan osa-alueet:
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 0
Seuraaminen kytkettynä 8½
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9½
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Hyppy 0
Kokonaisvaikutus 9
yhteensä pisteitä siis 135p ja III-tulos.

Sitten olikin vuorossa Tinka. Paikkamakuu oli vähän epävarman oloinen, vieressä ollut mittelspitz piippaili ja Tinka on aina ollut vähän herkkä, että jos joku piippaa/vinkuu/haukkuu rivissä, niin tuppaa lähtemään. Onneksi pysyi, sillä paikkamakuun kanssa ollaan tehty paljon töitä. Muutoin Tinkan vire oli tosi tosi hyvä, se teki mielellään töitä ja tuomarikin kehui, että näyttää hyvältä työskentelyltä. Päälle käymisestä huolimatta onnistunut koepäivä palkittiin jälleen ykkösellä!


Tinkan osa-alueet:
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 10
eli lopulta Tinkalle pisteitä 183p ja I-tulos, sijoitus oli 5.

Nyt sitten pienoinen treenitauko, ensikuussa seuraavaksi kisoihin. :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti