perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kinttupotilaitten kuulumisia

Molemmilla menee onneksi varsin hyvin. Maaliskuussa käytiin molempien kanssa tarkistuksessa, myös Tinka vaihtoi asiakkuutensa Kouvolaan, kun ei ollut järkeä ajella Espooseen vaan siksi, että siellä oli Tinkan leikannut lääkäri. Joten varasin molemmille ajat Esalle.

Verna sai hyvää palautetta, joskaan eihän se kävely silloin vielä ihan kunnossa ollut, mutta arkielämä sujui jo hyvin. Pehmeällä alustalla kävely selkeästi parempaa, sen huomasi jo eläinlääkärissäkin käytävän mattojen kohdalla. Ei juurikaan vastetta enää käsittelyyn, pieni "piip" jalkaa taivutettaessa. Toistaiseksi ei siis tarvetta tähystykselle. Jatkamme siis normaalia elämää, kivun sallimissa rajoissa liikkumista. Verna on päässytkin jo tokotreenien makuun ja siskon opeilla tehty myös rallytokoa. Ja onhan tuo tyttö ihan liekeissä aina kun hommiin pääsee, kun tammikuusta asti ollut käytännössä levossa. Jalka ei juurikaan tunnu rasittuvan edes pitkien lenkkien jälkeen, joten olen toiveikas, että Vernan kohdalla ongelmat olivat tässä.

Tinka lähti mukaan Esan vastaanotolle, kun edelleen kevensi leikattua jalkaa ravissa. Olisi mielellään laukannut, ravannut, leikkinyt ja temmeltänyt, joten kipeä se ei tuntunut olevan, mutta ravissa näki kuinka se ontui jalkaa. Olin yhteydessä Tinkan leikanneeseen lääkäriin ja hän toki myös epäili ensin jalassa olevaa levyä, että onko siinä kaikki ok tai haittaako se esimerkiksi ranteen ojennusta/koukistusta. Jalka oli kuitenkin niin hyvin luutunut jo tammikuun lopussa, ettei ontuminen oikein voinut johtua murtuman hitaasta paranemisestakaan enää. Tinka pääsi taivuteltavaksi pöydälle.. Mikä ei ollutkaan ihan helppo homma, Tinkahan pelkää eläinlääkäreitä ja tiesi tasan tarkkaan, mitä tuleman piti. Huuto alkoi siis jo heti pöydällä. Jalkaa taivuteltaessa ei ensin juuri mitään reaktiota.. Kunnes koira päästi kunnon raikuvan huudon - siis kipupiste löytyi. Samoilta seuduilta kuin Vernallakin, joten oli jo pieni epäilys, että onko sama vamma kun Vernalla.

Röntgenissä paljastui kuitenkin totuus. Jalka levyineen oli hyvässä kondiksessa eikä levy haittaa ranteen liikettä. Vika oli ylempänä: molemmissa olkanivelissä todettiin nivelrikkomuutoksia, leikatussa jalassa selkeämmät. Ontuminen johtui kai siis näistä. Nyt kuukautta myöhemmin uskallan ehkä jo vähän huokaista.. Tinka sai mukaansa kipulääkekuurin, Cartrophen-pistokset sekä pakkolevon ja vaikuttaa siltä, että hoito tepsi. Tällähetkellä Tinka ei onnu enää ravissa ja saadaankin palata normaaliin elämään pikku hiljaa.

Siispä.. So far so good - kaikki toistaiseksi hyvin ja aurinko alkaa paistamaan risukasaan. Kunnes kohta sataa taas.. :D

torstai 31. maaliskuuta 2016

Helmi-maaliskuun ajalta kuulumisia

Helmikuussa käytiin treenailemassa pariin otteeseen mätsärissä. Lähinnä Adinan kanssa, mutta myös Tinka pääsi kehäilemään, vaikkakaan ei se sen liike täysin puhdasta vielä ollutkaan. Mielenvirkistystä mummokoiralle, joka oli kieltämättä erittäin onnellinen ja häntä heilui lähes taukoamatta. Jalan keventäminen lieni siis pienin ongelma, kun kyseessä oli kuitenkin mätsärit.

Ensimmäisessä mätsärissä Tinka sijoittui veteraaneissa punaisten 3. Englanninvinttikoira Adina petrasi Tinkaakin paremmin, joskin esiintyminen oli varsin lennokasta eikä seisoessakaan meinannut jalat pysyä paikoillaan.. Treeni tuli siis varsin tarpeeseen. Adina ylsi kuitenkin aina isojen koirien PUN1 ja lopulta BIS3.

Toisessa mätsärissä Tinka voitti veteraanit ollen PUN1, Tinka ja Turo BIS2-pari ja Adina PUN3 isoissa.

Alla olevat kuvat © Janniliisa T./Sara E.

Adina PUN1 BIS3
Adina PUN1 BIS3
Adina PUN3
Tinka PUN1

Helmikuun 20. päivä meillä juhlittiin pyöreitä, kun Tinkalle tuli täydet 10 vuotta mittariin. On se vaan huikea mummeli! Ja niin ihana ja rakas, kaikin puolin!

20.2.2016: Tinka 10v

Talvestakin päästiin nauttimaan, kun helmikuun loppupuolella oli ihanan paljon lunta - ja pakkastakin niin vähän, että kameraakin pystyi ulkoiluttamaan. :)

Tinka paistattelee auringossa

Naavalla riitti vauhtia kun ei ollut edes karvaa tuomassa ilmanvastusta.. Mutta ei palellut siltikään, ihme koira!

Turo helmikuussa 2016

Verna, jonka mielestä remmilenkkeily on TYLSÄÄ

Naava nauttii!

ja Naava ei nauti.. Muutamana päivänä oli tämmönen nuoskalumi, joka tarrautui etenkin Naavaan hyvin.

Tinka tähystelemässä

Naava helmikuussa 2016

Naava helmikuussa 2016

Maaliskuun alussa ystäväni Emmin englanninkääpiöterrieripentu Toivo tuli viikonloppukylään. Oli siinä ihmettelemistä niin omilla koirilla kuin Toivollakin, mutta hyvin se sulautui joukkoon. Ja vaikken rodusta ole ennen piitannut, niin Toivo on kyllä ihan omaa luokkaansa! Ihana, vaikka onkin terrieri.

Toivo & Verna

Maaliskuussa oli myös useampaan otteeseen upeat hankikantokelit ja tottakai me käytiin niistä nauttimassa.

Hankantoa maaliskuussa 2016

 Perinteisesti pääsiäinen vietettiin Imatralla. Lauantaina mukana Turo, myös Tinka oli ilmoitettu, mutta ei ollut riittävän hyvässä kunnossa kehään vietäväksi, joten jäi kotiin. Turo VAL ERI, tuomarina Paavo Mattila. Arvostelu oli hieno ja varsin Turon näköinen. Turolla vaan pää niin sekaisin nartuista, kun Tinkalla ja Naavalla oli parhaimmat päivät kotona.. Saattoi olla, että Turo ei ihan keskittynyt joka hetki oikeaan asiaan.. :D Alla kuitenkin team Leskisten ottama kuva Turosta.. Ilmeisesti se on edes hetken seissyt hienosti.




Esitin myös perinteitä kunnioittaen Juulin Hilman (Arttulan Valkoinen Noita). Aikalailla oikeutetusti neiti nappasi H:n ja arvostelukin oli ihan koirannäköinen. Myös meillä syksyllä (vai oliko se jo talvea..) hoidossa ollut Pulla-englanninsetteri (Nattaset Silirimpsis) kehäili ja esitin sen ROP-pennuksi, valtavan hienolla arvostelulla! Pulla meni kehässä kuin kokenut konkari, vaikka ei tainnut olla hirveästi kotona malttanut seisoskella.

Sunnuntaina esitin tutun ja turvallisen Adinan (englanninvinttikoira FI&LV MVA Jet's Love Me Or Leave Me), PN2 vara-CACIB.

Kuva Satu Pitkänen
Kuva Janniliisa T.

Ai niin - me muuten muutettiin Kouvolaan! Uusi asunto, uudet kuviot ja uudet äänet, mutta yllättävän hyvin tytöt tuntuu kotiutuneen. Ja samoin toki itsekin. Vielä tavarat etsii hieman paikkojaan ja myös asunto etsii huonekaluja, mutta kaikki aikanaan. :)


tiistai 2. helmikuuta 2016

Ei ole helppoa olla Verna

Kovin on kyllä huonoa tuuria ollut Vernalla viime aikoina. Reilut pari viikkoa sitten se sai olla pieniä hetkiä jo vapaana pellollakin ja meni hyvin. Sitten yhtenä aamuna olikin täysin kolmijalkainen, tuntemattomasta syystä. Tottakai kyseessä viikonloppu, sunnuntai. Aloitin kipulääkityksen ja häkkilevon. Maanantaina se tuntui olevan jo selkeästi parempi, mutta soitin varmuudeksi lääkäriin. Sovimme, että jäädään seurailemaan: mitään kun ei ollut käynyt, niin olettamus oli, että ranne levyineen on kunnossa ja vika lihasperäinen. Jalka ei kuitenkaan ottanut parantuakseen viikolla, joten perjantaina soitin uudelleen, mutta Vernaa hoitanut ortopedi Esa Kesti ei ollut talossa paikalla,  joten kipulääkkeen avulla sinniteltiin viikonlopun yli ja maanantaina tutkimuksiin.

Nälkäinen potilas

Levy oli tunnustelemalla kunnossa ja Verna oireili kipua olkapään seudulla. Kuitenkin koska kyseessä on jäykistyspotilas, niin ontumat käytännössä johtuu ranteesta, kunnes toisin todistetaan. Verna lähti röntgeniin ja itse sekavin tuntein jäin odottelemaan odotustilaan. Ja tottakai mielessä kävi, että nyt on jotain isompaa vikaa olkanivelessä..

Ei kuitenkaan ollut. Ranne näytti hyvältä, joskin yksi ruuvi on alkanut syömään ympäriltään luuta ja jos tilanne etenee enemmän, niin ruuvi napataan pois. Toivottavasti siihen ei jouduta. Olkanivel oli kunnossa, ei muutoksia. Taivutuskokeet antoivat viitteitä, että kyseessä on hauislihaksen kiinnitysjänteen traumaperäinen vamma. Käytännössä jänne on todennäköisesti poikki kokonaan. Kipulääkettä, nivelapuainetta pistoksina ja täydellinen lepo seuraavat 2vko ja sen jälkeen vielä viikko vain pieniä kävelylenkkejä.

Onneksi häkki on Vernalle mieluinen paikka

Okei, kuulosti helpolta. Maanantaina käytiin näytillä, perjantaina alkoi armoton ripuli, enemmän tai vähemmän verisenä. Syypäänä tosin mitä ilmeisemmin torstaina saatu luu. Sen lisäksi viikonloppuna oli kamalat säät: jäätä, jäätä, jäätä. Joka paikassa. Yritäpä siinä taluttaa Vernaa, ilman että se liukastuu yhtään, kun sillä on järjetön kiire kun ripuli ei paljon odottele.. Viikonloppu meni siis oikeastaan ulkona juostessa, kipulääke tauolla (minimoitiin mahan ja suolen ärsytys) ja Vernaa juottaessa. Perjantaina se oli todella kipeä ja mietin jo illalla, että noinkohan se tulee aamua näkemään. Näki se ja toivottavasti näkee vielä monta muutakin aamua. Käytännössä kolme päivää juostiin ulkona, neljäntenä päivänä hellitti ja viidentenä tuli jo kiinteää. Rankka viikonloppu etenkin Vernalle - tauti vei siitä kyllä aivan kaikki mehut.

Kuva perjantailta. Verna oli äärettömän väsynyt ja myös kipeä koko pe-la välisen yön.

Samat tunnelmat jatkuivat oikeastaan myös lauantaina.

Kuva Vernan ruokavaliosta. Tosin aluksi mentiin vain tonnikalavedellä, joka taisi olla ainut asia, mitä se vapaaehtoisesti suostui juomaan. Nestettä menetti niin paljon ripulin mukana, että pakkojuottoon ruiskua avulla oli myös pakko turvautua.

Piristymään päin jo hieman, kun oli saanut kunnolla juodakseen. Jaksoi vähän jo kerjätä!

Onneksi nyt tilanne on tosiaan jo rauhoittunut ja päästään rauhassa parantelemaan jalkaa, kun ulkona ei tarvitse juosta joka välissä.

Toivotaan, että seuraavat viikot tuottaisivat halutun lopputuloksen Vernan suhteen. Muutoin edessä on tähystys ja mahdollisen jänteen kokonaan katkaiseminen tai jänteen roippeiden siivoaminen - riippuen mikä siellä on tilanne.

torstai 14. tammikuuta 2016

Kohti parempaa mennään

Jalkapotilaatkin voivat hyvin. Verna on saanut olla vapaana pieniä hetkiä, etenkin nyt kun satoi lunta ja pellollakin on pehmeää kulkea. Jalat sillä meinaa palella, myös muut kuin rautakinttu. Voi olla, että töppöset joutuu sille hommaamaan kun ei vauhdilla pysty pitämään tassuja lämpöisenä.

Tinkallakin menee hyvin, se on ottanut parissa viikossa ison harppauksen kuntoutumosessaan ja käyttää nyt jalkaansa tosi hyvin. Ontuminen on erittäin lievää. Täytyisikin varailla sille aika viimeisiin kontrollikuviin.. Ja ehkäpä ilmoittaa se johonkin näyttelyynkin jo. :)

Alla video Tinkasta tältä päivältä. Alkaa näyttämään jo aika hyvältä!


maanantai 11. tammikuuta 2016

Näyttelyvuoden avaus Kajaanissa

Kajaaniin oli ilmoitettu itseltä Turo sekä Naava. Silläkin riskillä, että Naava tiputtaa todennäköisesti turkin. Niinhän se tekikin, joulun jälkeen joka paikka alkoi olemaan täynnä karvaa ja sittenhän ne lähtikin, häntää lukuunottamatta. Tuomarina sammareilla olisi ollut Juha Kares, joten harmitti, kun Naava ei kehään päässytkään. Ei siinä mitään, olihan meillä vielä Turo.

Lähdettiin lauantaina ajelemaan Lieksaa kohti, jossa yövyimme. Sattumien summana Turo oli ollut ulkona muiden koirien kanssa. Sisään tullessa katsoin että kappas, sillä on korva veressä. Ajattelin että ehkä osunut vaan ja pieni haava jossain. Totuus paljastui kun kävin suihkuttamassa korvan. Korva oli halki reunasta ja siihen päälle sentin tai parin ihorikko. Putsailtiin, päivystävä oli 120km päässä, joten ei lähdetty yötä vasten sinne ajelemaan.


Aamulla ajeltiin Kajaaniin, mutta olihan se korva sen verran dtamaattisen näköinen, että kehään en sitä kehdannut viedä. Korva ei onneksi Turoa haitannut laisinkaan, piti sitä kaiken aikaa pystyssä, joten uskoisin ihorikkojenkin parantuvan nopeasti.

Verna matkasi Kajaanissa mukana ja oli mukava reissusetteri - siitäkin huolimatta, että majapaikassa oli kolme pientä lasta. Verna onneksi osasi vetäytyä omaan rauhaansa jos alkoi ahdistaa lapset.


Ja esitinhän mä yhden koirankin.. Emmin Aatoksen. Sekin sai H:n. :D Ei varmaan tarvitse ehkä edes sanoa, mutta saatan kyllä miettiä pari kertaa uudestaan, että lähdenkö tuonne reissuun enää uudestaan.. :D

Kotimatkalla kera Vernan

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Epäonninen syksy

On tullut mainittua muutamaan otteeseen meidän syksyä koskevista epäonnisuuksista sekä rajoituksista. En oikein tiedä mistä alkaisin, mutta ehkä hyppään suoraan elokuuhun.

Sunnuntai 9.8. Olin itse käymässä PK-seudulla ja ajelemassa kotiin, kun sain soiton, että Verna kulkee kolmella jalalla. Ei muutakuin äkkiä kotiin, vastassa oli tosiaankin kolmijalkainen Verna. Ranne oli turvonnut palloksi, täysin kosketusarka ja koira selkeästi kipeä. Päivystäjän kanssa oltiin yhteyksissä, alettiin hoitamaan kyyn pureman varalta. Myls ampiaisen pisto ja joku vamma oli mahdollisia.

Turvotus oli hurjaa.. Turhan paikallista kyynpuremaksi, näin jälkikäteen ajateltuna.
Kylmähoitoa turvotuksen laskemiseksi.

Turvotus ei kuitenkaan ottanut laskeakseen, joten suuntasimme aamulla röntgenkuviin, jos kyseessä olisikin ollut vamma. Verna oli ollut pihalla ja tullut piharakennuksien takaa, joten ei ollut tietoa, olisiko jotain voinut käydä. Kuvista paljastui totuus: ranne oli hajalla.  Ei tarvinnut eläinlääkärin paljon sanoa, kun olin aivan murtumispisteessä. Eläinlääkärikään ei tiennyt oikein, mitä sille voidaan tehdä, jos voidaan.

Verna maanantaina eläinlääkärin vastaanotolla.

Kotipihaan pääsin, pakka räjähti käsiin. Sain seuraavaksi päiväksi ajan Kouvolan Univettiin, ortopedi Esa Kestille. Siitä alkoi odotus, odotus, odotus. Kipulääkettä, lepoa, kipulääkettä ja lepoa. Seuraavana päivänä Univettiin, jossa Esa katsoikin jo edellisenä päivänä otetut röntgenkuvat. Verna rauhoitettiin ja he ottivat vielä lisää kuvia, jotta näkivät, mikä korjaustapa on mahdollinen. Ranteesta ei saada enää toimivaa, vaan se täytyy jäykistää. Täydellinen luksaatio (sijoiltaanmeno), ranteen pienet luut murtuneet, nivelsiteet revenneet.. Toisaalta hyvä, että jotain oli tehtävissä - itse kun olin pelännyt jo sitä pahinta mahdollista. Tuntui niin väärältä, että 3-vuotias koira, joka juoksi pelkästään juoksemisen ilosta kymmeniä kilometrejä päivittäin, oli siinä tilanteessa. Jalka lastoitettiin, jotta se pysyisi tuettuna ja kivuttomampana leikkaukseen asti.

Syyksi Vernan jalkaan selvisi myöhemmin kuormalava. Mitä ilmeisemmin Vernalla on ollut liikaa vauhtia ja liikaa voimaa ylittäessään kuormalavan, jolloin jalka on jäänyt lautojen väliin. Eläinlääkäritkin jalan nähtyään sanoivat sen jääneen johonkin jumiin ja on riuhtoessaan saanut jalan niin hajalle.

Olihan se jalka kieltämättä aika hurjan näköinen röntgenkuvissakin..





Rauhoituksesta heräämässä kotona.
Potilas oli onneksi kaiken aikaa äärettömän hyvällä mielelle, häntä heiluen se pötkötteli ja kulki lastajalan kanssa hyvin.

Leikkausaika varattiin saman viikon torstaille. Leikkaus meni hyvin, ranne jäykistettiin metallilevyn avulla. Opiskelijabudjetti ja vakuutukseton koira.. Se kertoo paljon. Siispä en voi kylliksi kiittää isääni ja siskoani, jotka auttoivat niin rahallisesti kuin muutenkin kyseisellä viikolla - kuin  myös tulevilla viikoilla.

Vernan jalka levytettynä.
Vernan jalka levytettynä.
Kotona leikkauksen jälkeen. Taju aikalailla kankaalla.

Verna oli leikkauksen jälkeen tokkurainen, piippaili ja vinkui, enemmän ehkä kurjaa oloansa kuin varsinaisesti kipua. 

Siitä alkoikin pitkät viikot. Viikottaiset lastanvaihdot, alussa tiheämminkin turvotuksien vuoksi, häkitystä (tosin minun onnekseni Verna pysyi yksinolot kankaisessa pentuaitauksessa) ja kauluri päässä.

Peten koiratarvikkeellakin käytiin vierailemassa potilaan kanssa.
Iloinen, reipas potilas. :)

 Lastasta päästiin eroon 4 viikon päästä leikkauksesta. Se olikin hiertänyt etenkin ylimmäisen anturan täysin rikki, joten oli helpottavaa päästä hoitamaan tiheästi anturaa. Viikottaiset kontrollit olivat siis takana ja vuorossa tukisiteen vaihto ja jalan pesemisen päivittäin.

Viikonlopun varustepaketti reissasi usein mukana.
Mätsäriinkin Verna pääsi turistiksi mukaan. Potilasluokka puuttui. ;)
Kottikärryillä mukaan mettälenkeille.

 Jalka parani nopeasti ja parin viikon päästä käytiinkin jo ulkona ilman minkäänlaisia siteitä. Oli siinä hämillään niin omistaja kuin koirakin!

Syyskuun loppupuolella ensimmäistä kertaa ulkona ilman tukisiteitä.

Lokakuussa käytiin kontrollissa Esan luona. Jalka oli parantunut hyvin, askellus jalalle suhteellisen vahvaa, ontuminen oli vielä vahvaa eikä kävely ollut vielä riittävän hyvää. Saimme siis passituksen tulla uudestaan marraskuussa.

Marraskuussa saimmekin jo selkeästi positiivisempaa palautetta: niin itseni kuin leikanneen ortopedin Esan mielestä kävely oli parantunut huimasti, jalalle astuminen vahvaa, ontumista on mutta huomattavasti vähemmän kuin lokakuussa. Edistystä oli siis tapahtunut! Saimmekin hetkeksi sanoa heipat Univetille, sillä seuraava kontrolli on vasta ensi keväänä.

Joulukuussa saavutettiin yksi etappi, kun käveltiin 5km lenkki. Nyt niitä on takana jo useita ja jalan käyttö on hyvää. Pakkaselle se on arka, mutta onneksi alkanut oireilla vasta -20 asteen tienoilla. Pienemmät pakkaset ei paljoa menoa hidasta!

Joulukuun 13. Siis tasan 4kk leikkauksesta. Yksi etappi saavutettuna, 5km lenkki.

Nyt tätä kirjoittaessa loppiaisena 2016, voinen todeta, että Vernalla menee hyvin. Tänään Verna oli meinaan ensimmäistä kertaa sitten elokuun jälkeen myös vapaana pellolla.



 Ja koska puhuin monikossa, niin lokakuussa alkoi ihan uusi stoori. Perjantaina 16.10, joskus klo 16 jälkeen. Sammarit olivat olleet maalla pihalla, kun yhtäkkiä auto hiljentää ja kuulen koiran huutavan. Ensimmäinen asia mielessä tietenkin, että nyt sattui ja pahasti, mutta kenelle. Pihalla vastaan tuli Tinka, huutaen ja roikottaen toista etujalkaa. Autok töytäisemäksihän se oli jäänyt, mutta onneksi vauhti oli ollut aika hiljainen.. Hetkeä myöhemmin tai kovemmalla vauhdilla ei Tinka ehkä olisi kävellyt enää vastaan. Jo ensimmäisellä kosketuksella tiesin, että nyt on jotain poikki ja pahasti. Ei onneksi avomurtuma, mutta sekään ei ehkä ollut kaukana.

Ei muutakuin soittelemaan päivystävälle: ei rtg-mahdollisuutta. Seuraavaksi Kouvolan klinikat läpi: ei aikaa, kiinni tai leikkaus menossa. Porvoosta löytyi Avec, joka oli auki kahdeksaan asti ja lupasivat ottaa meidät vastaan, ylimääräisenä.

Porvoossa, tiputuksessa odotetaan röntgeniin pääsyä.

Niinhän siinä kävi, molemmat luut poikki oikeasta etujalasta ja murtumalinjat ei kohdallaan, joten leikkaus ainut mahdollinen hoitomuoto. Lääkäri saikin yhteyden vielä Espoon Univettiin, johon saimme leikkausajan maanantaille 19.10. Jalka lastoitettiin ja maanantain odottelu alkoi.

Tinkan jalka ennen leikkausta
Tinkan jalka ennen leikkausta

Maanantaina aamuvarhain lähdettiin Espooseen. Vastassa oli aivan ihana hoitaja, jonka matkaan Tinka lähti erittäin mielellään. Lähdimme Espoon kauppoja kiertelemään.

Leikkaus oli mennyt hyvin ja alkoi kuntoutuminen. Viikon välein lastan vaihdot, kontrollit Espoossa viikkoina 2, 4 ja 8. Lastapaketista päästiin eroon kahden viikon kohdalla, koska Tinka ei suostunut lastajalkaa juurikaan käyttää ja jalalle varaaminen olisi edistänyt paranemista. Tinka onneksi on ollut mitä helpoin potilas näiden viikkojen varrella: se ei ole esimerkiksi tarvinnut ainuttakaan kertaa kauluria eikä ole ollut kiinnostunut jalasta millään tavalla.

Tinkan jalka levytettynä.
Tinkan jalka levytettynä.
Ihana pieni yksityiskohta: siteeseen oli muotoiltu punainen sydän Espoossa ♥
Aina jaksaa vähän kurrestaa..
Rento potilas. :)
Leikkauksesta 2 viikkoa, kontrollin jälkeen kotona, lastaton paketti jalassa.
Tsempparit mummokoiran rinnalla. :)

Leikkauksesta tuli kuukausi, käytiin kontrollissa Espoossa. Tinka pääsikin jo eroon kaikista siteistä, joten jalan kuntoutus pääsi kunnolla alkamaan.

Noin kuukausi leikkauksesta, kontrollista kotiin ilman siteitä.

Joulukuussa käytiin taas kontrollissa Tinkan kanssa. Levytetty luu oli luutunut jo niin, että murtumakohtia ei melkein enää pystynyt havaitsemaan. Pienempikin luu oli luutunut jo reunoilta, mutta keskellä oli luutumaton alue, joka kontrolloidaan tammikuussa.

Jalkaa Tinka käyttää tällähetkellä kohtalaisen hyvin, kävely ja laukka ok, ravissa vielä ontumista. Katsellaan, onko tarvetta fysioterapialle.

Syksy oli haastava, mutta nyt näyttää toistaiseksi (so far so good..) ihan hyvältä molempien osalta. Tänä vuonna (2016) en ajatellut käydä kuin rokotuksilla ja pakolliset kontrollit molemmille, kai me ollaan viime vuonnu juostu eläinlääkärissä ihan tarpeeksi?